Ute är mörkt och kallt

Joulukuun 13. vietettiin Lucian päivää, joka ei Suomessa ole koskettanut arkeani juuri lainkaan. No ok, aamunavaus on kestänyt hitusen pidempään, mikä on syönyt aikaa jostain kuivasta ja mukatärkeästä kurssista. Lisäksi pimeydessä on helposti ehtinyt järjestää itsensä ihmisen näköiseksi (20 min jalkapatikka viimassa ja rännässä ei varsinaisesti paranna aamumurmelin ulkoista olemusta).

Täällä Lucian päivä on kuitenkin aika kova juttu. Kellertävät lussekatter-pullat ilmestyvät kauppojen laareihin päiviä etukäteen, ja jostain kumman syystä ihmiset myös ostavat niitä. Itseäni ei miellytä pullissa käytetty sahrami, joka saa aikaan tunkkaisen maun.

Klo 7.30 aamulla perheen pojille heitettiin valkoiset kaavut niskaan, ja päiväkotiin kiidettiin tyylikkäästi 10 minuuttia myöhässä. Koko piha oli täynnä äärimmilleen topattuja lapsia, ja toppavaatteiden päälle kiskotut kinttanat tonttuvaatteet ja valkoiset mekot saivat aikaan pelottavan/huvittavan lihapullaefektin. Seurasimme sitten joka suuntaan poukkoilevan lihapullajonon saapumista pihan läpi ja kuuntelimme epävireistä mutta sydämen pohjasta raikuvaa laulua.

Seuraava esitys koitti kello neljän hämärissä, kun patikoimme keskelle pimeintä metsää seuraamaan vanhimman lapsen Luciatågia. Minusta oli hauskaa kulkea pelkkien polkua merkitsevien kynttilöiden valossa, mutta luulen pienten lasten vanhemmilla olleen hiukkasen hankalaa juuria, irtokiviä ja jäisiä lätäköitä väistellessä.

Lapsille oli annettu sähkökynttilät, jotka nuotiotulen lisäksi olivat ainoa valonlähde metsässä. Tunnelma oli siis mukavan jouluinen ja rauhallinen, vaikkakin heti laulujen loputtua parikymmentä innosta kihisevää lasta hajaantui sekunneissa pimeään etsimään vanhempiaan.

Loppuillan kulutin Kungsträdgårdenin luistinradalla, tai oikeastaan sen reunuksilla. Ajatuksena oli ollut vuokrata luistimet, mutta paikan päällä tajusimme vuokraluistimien olevan pelkkiä hokkareita. Yhdeksäntoista vuotta kaunoluistimia käyttäneenä ajatus hokkareilla luistelemisesta tuntui pelottavammalta kuin poliisiaseman löytötavaratoimistoon soittaminen (Hukkasin hanskat. Eipä oltu poliisiasemallakaan nähty niitä.), joten luistelun sijasta keskityin juomaan kaakaota ja seuraamaan muiden menoa.

Kaverini oli ottanut omat luistimet mukaansa, joten kokeilin niitä hetken verran. Yhden kuolettavan kierroksen jälkeen ne kuitenkin palautuivat omistajalleen. Luistimissa ei ollut ollenkaan terää. Koska radalla ei saa kiertää kuin yhteen suuntaan, olin pakotettu etenemään kokonaisen kierroksen kuin ensimmäistä kertaa elämässään luisteleva mummo, jonka jalat ovat kipsissä. Täytyy varmaan ottaa omat luistimet mukaan joululomalta palatessa.

Sara