Hey Brother

En vaan saa tarpeekseni tästä! Tämä on just sellainen, jota en yleensä jaksaisi kuunnella muuten kuin ohimennen radiosta. Mutta kun nämä sanat..! Ehkä ihanimmat ikinä. Joten tässä teille lokakuun viimeiselle päivälle vähän fiilistelyjä!

Hey brother, there’s an endless road to re-discover.
Hey sister, know the water's sweet but blood is thicker.
Oh if the sky comes falling down, for you, there’s nothing in this world I wouldn’t do.

Hey brother, do you still believe in one another?
Hey sister, do you still believe in love I wonder?
Oh if the sky comes falling down, for you, there’s nothing in this world I wouldn’t do.

What if I'm far from home?
Oh brother I will hear you call.
What if I lose it all?
Oh sister I will help you out!
Oh if the sky comes falling down, for you, there’s nothing in this world I wouldn’t do.

Hey brother, there’s an endless road to re-discover.
Hey sister, do you still believe in love I wonder?
Oh if the sky comes falling down, for you, there’s nothing in this world I wouldn’t do.

What if I'm far from home?
Oh brother I will hear you call.
What if I lose it all?
Oh sister I will help you out!
Oh if the sky comes falling down, for you, there’s nothing in this world I wouldn’t do.

(Avicii - Hey Brother)

Sara

P.s. Hey brothers, skype-sessio olisi ihan jepa joku päivä :)

Sinulle on postia

Kuva täältä

Hyvä au pair,

on ollut todellinen ilo seurata huimaa kehitystäsi kotitöiden ja lastenhoidon parissa. Toiset asiat sujuvat luonnollisesti paremmin kuin toiset, siksi haluan muistuttaa tulevaisuuden varalta muutamista jutuista.

Pyykkiä pestessä kannattaa laittaa pesu- ja huuhteluaineet oikeisiin lokeroihin. On kovin vaikeaa vaihtaa niiden paikkaa jälkikäteen. Muista myös varmistaa, että lavuaarissa ei ole tulppaa pyykkikoneen pyöriessä. Muuten saattaa käydä kuten tänään, jolloin pesukoneesta tuleva vesi tulvi lavuaarista kodinhoitohuoneen lattialle ja aiheutti tulvan. Onneksi huomasit sen muutama tunti tapahtuman jälkeen, ei tarvinnut mopata lattiaa sinä päivänä.

Siivotessa kannattaa muistaa sulkea ikkuna tuulettamisen jälkeen. Siellä rullaverhon takana se ikkuna olikin leppoisasti levällään yön yli. Sitten mietit kummastuneena, miksi olet kuumeessa. 

Älä unohda laittaa lapselle kenkiä jalkaan ennen kuin jätät hänet päiväkotiin. On tietysti helppoa kantaa lapsi turvaistuimeen ja sieltä päiväkotiin, mutta lapsi saattaa tarvita kenkiä myöhemmin päivällä. Luulen kyllä, että selityksesi päiväkotitädille meni läpi: "Ohoh, jätin ne autoon! Tulen kohta takaisin." En ole koskaan nähnyt niin tuskaista ajoa 30km/h alueella. Kulutit kenkien noutamiseen ja päiväkotiin palaamiseen kokonaiset 5 minuuttia. (Kyllä, katsoin kellosta.) Ensi kerralla tarkista kaikkien jalat ennen lähtöä.

Olet herättänyt paljon ihastusta ja arvostusta taittelemalla paperilentokoneita. Älä kuitenkaan jatkossa mainosta, että olet paperintaittelun suomen mestari. Hoitotyttäresi omistaa kirjan origamien taittelusta. Hetkellinen paperiallergia ei mene läpi useamman kuin kerran.  

Vaihda kakkavaippa välittömästi äläkä odota toiveikkaana vanhempien paluuta. Elämä ei toimi niin, että kakkaisen lapsen voi ojentaa suoraan vanhemmilleen. Elämä vetää maton jalkojen alta ja antaa kohdallesi niin suuret kakat, että ne eivät mahdu vaippaan vaan tulvivat yli. 

Vaikeinta on uskoa, että ruokaa laittaessasi olet päätynyt vain tavallisiin "ohoh, kaadoin maidon lattialle", "hups, se ei ollutkaan ruokakermaa", "sopiikohan tämä kastikkeeseen... yäk. ei." ja "kylläpäs kykenen ottamaan vuoan uunista ilman pannulappuja" -sattumuksiin. Isot aplodit siitä hyvästä! Sinulla on viisi kuukautta aikaa saada aikaan jotain koomisen kamalaa!

Rakas au pair, ota opiksesi näistä vinkeistä. Ne eivät ole mitenkään erityisiä tai ihmeellisiä, mutta voin luvata niiden helpottavan arkeasi. Tiedän, ettet kykene välttämään moisia sattumuksia tulevaisuudessa. Niillä on tapana seurata sinua. Pidä kuitenkin sama asenne: yritä iloisena, peräänny kauhuissasi, kääri hihat ja puske täysillä päin. Piilota todistusaineisto, älä toista uudestaan. 

Rakkaudella,

Sara

Aika lentää kuin siivilä

Luulin kauan, että vanhassa sanonnassa puhutaan lentävästä siivilästä. Mielestäni se on täydellinen vertaus: eloton esine kiitää ilman halki ja kuvaa sitä, kuinka mahdottoman nopeasti aika kuluu. Sitten joku know-it-all tuli ja paljasti, että kyseessä ovat siivet eikä siivilä. Pyh pah, oma siiviläni lentää nopeammin kuin yksikään siivekäs!

Siivekkäistä puheenollen

Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole pohtia väärin ymmärrettyjä sanontoja, vaan hehkuttaa sitä tosiasiaa, että olen asunut Ruotsissa täyden kuukauden! Ja koska siiviläni on valoa nopeampi, se ei ole tuntunut miltään. Paljon on kuitenkin ehtinyt tapahtua, alkaen omasta kotitaloustaidottomuudestani ja päättyen lasten kanssa kommunikointiin.

Ruokaa olen laittanut tasan sen 5 kertaa, minkä jälkeen olen alkanut löytää valmiiksi kokattuja annoksia pakkasesta (ruotsalaisten kuuluisaa kohteliaisuutta? Emme kehtaa sanoa, että ruokasi on pahaa --> lämmitä nämä, tätä et voi pilata!) Ainuttakaan lasten Ralph Laurenin kauluspaitaa en ole tuhonnut pyykkiä pestessä (hakkaan kaksin käsin jokaista lähellä olevaa puuesinettä) ja talo on päivittäin ollut siisti sen 8 tuntia jolloin lapset eivät ole kotona. 

Tuttipullopartio

Eniten kehitystä on tapahtunt suhteessani lapsiin. Eikä vain tämän perheen lapsiin, vaan koko pienten ihmisten yhdyskuntaan. Kaikki tietävät, etten osaa olla lasten kanssa. En osaa hauskuuttaa, en saa itkua loppumaan. En ole kärsivällinen enkä keksi mitään sanottavaa. Nyt voin ylpeänä ilmoittaa, etten edelleenkään osaa hauskuuttaa ja kärsivällisyys on yhä koetuksella, mutta olen aika haka harhauttamaan ja juttelemaan puuta heinää!

Koko lapsen konsepti on aika lailla ollut hämärän peitossa. Mikä se on, mitä sille tehdään, ymmärtääkö se puhetta? En osannut jutella lapsille mistään, koska ajattelin aina liian vaikeasti. Lasten kanssa voi puhua mistä tahansa! Esimerkkinä mahtavin käymäni keskustelu ikinä:

Seison kadulla kahden nuorimman kanssa. Molemmat ovat pahalla päällä, toinen itkee ja toinen raivoaa. Lähistölle on pysäköity auto.

Minä: Katso, auto.

Lapset: OOOH!

M: Minkä värinen se on?

L: Punainen.

M: Onpas se iso!

L: Ei se ole iso. Se on aika pieni.

M: Jaa. 

L: Mutta on se isompi kuin sinä!

M: Totta. Ja se on punainen.

L: OOOH!

M: Oletteko koskaan nähneet muun värisiä autoja?

L: (10min lista eri väreistä, joista kaikki mainittiin useampaan kertaan)

Jatkamme matkaa ja kaikki ovat tyytyväisiä

Olen myös oppinut tunnistamaan kunkin lapsen ominaispiirteitä ja välttämään tilanteet, jotka saattavat aiheuttaa raivokohtauksen. Tiedän kuka inhoaa herkkusieniä, kuka tarvitsee juotavan jugurtin ennen päiväruokaa, kenen mielestä palapelit ovat parhautta, kenet joutuu taluttamaan vessaan pesemään hampaat ja mihin vetoamalla saa toiselle ulkohousut jalkaan. (Kaikkein toimivin uhkaus aamulla on "Se joka ei laita takkia päälleen jää kotiin ja viettää koko päivän kahdestaan kanssani.") Lapsia ei myöskään enää häiritse oleskeluni talossa. Nuorin pyytää toistuvasti päästä syliin, keskimmäinen totesi hyväntuulisesti "Osaat sä jo vähän ruotsia, mutta sä puhut tosi konstigt" ja vanhin on ottanut elämäntehtäväkseen opettaa kieltä ja kuulustella sanoja joka tilanteessa. Että tillbringare, hästsko ja stigbygel vaan teillekin. 

Vihdoin on hiuksetkin niin pitkät, että kiharat näyttää kivoilta!

Saan edelleen ajoittaisia ikävän puuskia, jolloin haluan oman kissan kainaloon, itsenäiset pikkuveljet ja maailmasta eristetyn huoneen siellä kaukaisessa pusikossa, jossa naapurit eivät näe ikkunoista sisään. Sitten muistan, että kotona on tasan yhtä kylmää (ja kylmempää), kotoa ei pääse yhtään mihinkään ilman autoa, uusi (olematon) statukseni ruuanlaittajana velvoittaisi ajoittain kokkaamaan koko perheelle ja kotona vellominen vaatisi vastapainoksi kokopäivätyön Hesburgerissa. Ikävä on maagisesti kadonnut.

UO ja itse tehty jättihuivi = kaikki hyvin

Puolesta vuodestani on kulunut yksi kuudesosa. Viisi jäljellä. Tällä hetkellä tiedän varmasti vain kaksi asiaa: Viihdyn täällä Ruotsissa, mutta jouluksi palaan kotiin.

Sara  

Zumbaa ja sambaa

Here, Have a Random Thing! Bongasin sen tänään. 

Kuntosalit eivät ole koskaan kuuluneet normaaliin arkeeni. Täällä en kuitenkaan ole saanut aikaiseksi vääntäytyä pihalle juoksemaan, joten ennalta varattavat ryhmätunnit tuntuivat parhaalta vaihtoehdolta.

En tosiaan tiedä, kuinka kuntosalit toimivat muualla maailmassa, minkälaista porukkaa niissä käy ja kuinka siellä tulee toimia. Näitä asioita olen kuitenkin havainnut Tukholman SATS-keskuksessa käydessäni.

- Ulkonäkö. Ihmiset tulevat salille korkokengissä, pillifarkuissa ja pörrötakeissa. Huolitellun ulkonäön ymmärrän niiltä, jotka tulevat salille lounastauollaan tai suoraan töistä. Itse olen sitä mieltä, että kuntosalille mennään treenivaatteissa. Ei niiden tarvitse olla jotkut isän reikäiset lökärit, kunhan ovat urheilua varten suunniteltuja...

- Ulkonäkö vol 2. Ryhmätunneille ilmestyy ihmisiä, joilla on täydet meikit naamassa, kaulakoruja ja korviksia. Ihan kuin kukaan katselisi, millainen sormus löytyy Rouva A:n keskisormesta body pump-tunnilla. (Vai katseleeko? Ehkä tämä on taas yksi niistä kuntosali-on-oiva-paikka-flirttailuun-tarinoista, joita en vain tajua.) Ylipäätään koko näky hikoilevista rautaa nostelevista naisista joilla on kaikki isoäidin perintökorut päällä, on hämmentävä.

- Pukuhuonekäytös. Pukkarissa kuoriudutaan muotikuteista (miinus korut, ne jäävät kaikki päälle) ja vaihdetaan mustiin juoksuhousuihin ja neonvärisiin lenkkareihin. Yläosa voi olla mitä tahansa, mutta housut ja kengät ovat kaikilla samanlaiset. Missä kaikki lökärit?? Yhdellä naisella oli päällään löysät haaremihousut, minkä vuoksi nainen piilotteli kuntopyörien takana viimeiseen asti.

Tunnin jälkeen kaikki käyvät suihkussa. Ihan kaikki. Ja sitten kiharretaan, meikataan ja puunataan, kunnes ulkoasu on yhtä bling kuin tullessa. Ainutkaan punanaama tai söherötukka ei jätä salia taakseen. Paitsi minä, ylpeästi sen näköinen, että nyt on kanssa treenattu! (Hiihtelen sitten Tukholman läpi kaikessa hehkeydessäni ja hymyilen superpirtsakasti vastaantulijoille, jotta huomio kiinnittyy mieluummin naaman sävystä sen ilmeeseen.)

Huolimatta siitä, että olen ilmeisesti pesiytynyt varakkaiden ja imagoaan ylläpitävien kuntosalille, aion jatkaa ryhmäjumppaamista. Kokeilin tänään ensimmäistä kertaa Zumbaa, joka olikin paljon lähempänä tanssia kuin olin ajatellut! Tajuttoman nopeita ja haastavia samba, salsa ja show-kuvioita oli mahtavaa vetää täysillä (Kiitos pitkälle tanssiuralle: ope veti mut koko ajan eturiviin, koska muistin ne sarjat niin hyvin.) siellä 25-65 -vuotiaiden seassa. Tico tico vaan!

Sara

  

  

Yksin kotona 1

Pienenä pidin tajuttoman paljon Yksin kotona-elokuvista, joissa nuori Kevin joutui selviämään yksinään kotona. Luonnollisesti pikkupoika joutui joka kerralla huijaamaan murtomiehiä ja roistoja nerokkailla ansoilla. Tänä viikonloppuna koin ensimmäiset omat Yksin Kotona-hetkeni täällä Ruotissa. Koko muu perhe lähti kesäasunnolle, mutta itse päätin jäädä kotiin. Kolmen viikon jatkuvan yhteiselon jälkeen totaalisen yksin oleminen houkutteli vähän liikaa.

On hauskaa olla yksin kotona. Voi hengailla yöpuvussa tai alusvaatteissa, syödä pannukakkua omassa sängyssä, sekoittaa unirytmin ja käydä suihkussa keskellä yötä. Kotona tuntee jokaisen narisevan portaan ja sähköpatterin pamahduksen, mutta vieraassa talossa pimeys tekee vainoharhaiseksi. Varkaita, moottorisahamurhaajia tai zombeja ei näkynyt kertaakaan, mutta varotoimenpiteitä niiden varalle löytyi kyllä: ovet lukossa, verhot ikkunoiden edessä, valot päällä. Nämä toimenpiteet olivat siis vain niitä varkaita varten. Kaikki muu mahdollinen pyromaaneista edemmäs oli otettu huomioon mm. saksien strategisella asettelulla käden ulottuville ja musiikin volyymin säätämisellä tarkoitukseen sopivaksi.

Koko viikonloppu oli ihan mahtava! Perjantaina istuin iltaa muutamien suomalaisten au pairien kanssa (ja valvoin ensimmäistä kertaa kolmeen viikkoon yli klo 22), lauantaina tutustuin S:n kanssa Gamla Staniin ja seurasin Sergels Torg:lla lumilautailukisaa. Tänään kävin I:n kanssa elokuvissa katsomassa Dumma mig 2 (Itse Ilkimys - gosh ne violetit minionit oli pelottavia) ja harhailin pitkin pikkupolkuja irtokarkkipussin kanssa. Kaiken tv-sarjojen kyttäämisen ja yöpaidassa mähnäämisen lisäksi, siis.

Lautailukisaa oli seuraamassa valtava määrä ihmisiä. Olo oli melko kirjastotätimäinen kaikkien pipopäiden ja swag-nuorten seassa :D Kuva: Silja Lehti

Kätevä tapa navigoida - ota kuva kartasta. Puhelimeni muistissa on tällä hetkellä n. 15 valokuvaa kartoista ympäri Ruotsia... Vaikuttaa sitä paitsi vähemmän turistilta, kun kartan sijaan tuijottaa puhelintaan minuuttitolkulla.

Sara

Arki on kalapuikkoja ja tiskiainetta

(Liitä tähän jokin selitys siitä, että on ollut liian kiire kirjoittaa blogia)

Näinhän siinä yleensä käy, eikö? Kiire on ollut, juu, mutta syy omaan blogihiljaisuuteeni on ollut arjen harmaus. Tarkoitan siis, etten ole ollut varma jaksaako ketään kiinnostaa, kuinka kuskaan lapset päiväkotiin, käyn suihkussa, kerään lelut lattialta, teen ruuan, haen lapset, menen nukkumaan. Toista viidesti viikossa.

Vasta viime aikoina olen alkanut lisäillä omia epämääräisyyksiäni arkipäiviä piristämään, kuten esim. tiistaina klo 20.00 suuntasin Tekniska Högskolanin liepeille pelaamaan jalkapalloa! (Ennen kuin joku huolestuu ja kysyy kuka olen ja mitä olen tehnyt oikealle Saralle, voin kertoa että tein tasan yhden maalin, minkä jälkeen keskityin väistelemään palloa ja saapumaan tilanteisiin pari sekunttia liian myöhään. Se on taktiikkalaji, se jalkapallo!)

Lähipuisto on pimeällä kuin jostain kirjasta. Välillä karmii selkäpiitä, välillä odottaa näkevänsä yksisarvisia

Lasten kanssa menee yhä paremmin ja paremmin. Hyviä hetkiä on varastossa jo useita, ja tänään keskimmäinen lapsista jopa totesi, että "Sara osaa jo puhua vähän ruotsia", minkä otan jätteisona kohteliaisuutena. Parasta on kyllä pelata lasten kanssa lautapelejä, joissa nostetaan kortti ja selitetään kuva muille pelaajille. On tajutonta huomata, että pystyn arvaamaan muiden selittämiä kortteja ja muut jopa arvaavat omiani! 

Lasten suusta kuulee myös mahtavia juttuja:
"Äiti sanoi sinulle, ettei me saada syödä jäätelöä iltapalaksi. Mutta tiedätkö mitä? Äiti huijasi! Me saadaan syödä mitä tahansa!"
"Isi heittää sut roskikseen huomenna!"
"Parsakaali on pahaa." "Miksi?" "Koska se on vihreää."
"Tämä moottoripyörä on paras ja nopein. Se osaa lentää, siinä on kaksi tykkiä ja jääkaappi."

Maitopurkki kehottaa halaamaan ihmisiä. Näin täällä!

Täällä siis kaikki hyvin. Kuskaan lapsia, laitan ruokaa, siivoan leluja lattialta. Kunnon kotiäiti-fiilis!

Rakeinen iPhone-Sara lähettää terkkuja kaikille!

Sara

Kotikokki ja lintubongari

Nyt tehdään vanhemmat, kotitaloustaitoiset ja muuten vain viisaat ylpeiksi! Muutaman viime päivän aikana on tullut vastaan monta kummaa tilannetta ja hetkiä, jolloin olisi kuulunut käyttää sitä kuuluisaa maalaisjärkeä. Viimeiset ovat pääsääntöisesti päättyneet siihen, että olen todennut tekeväni seuraavalla kerralla päinvastoin.

Ruuanlaitto. Olen tähän mennessä tehnyt vaikka mitä kastikkeita ja pyttipannuja, mutta ensimmäinen kerta oli kaikista paras. Olen jostain lukenut tai kuullut, että itsevarmuus kokkaillessa on ensiarvoisen tärkeää. Ei pidä kyseenalaistaa omia kykyjään. Tämä oli minulla ohjenuorana.

Tavoitteena oli siis tehdä kermainen kalakastike. Host-äiti pyysi käyttämään ruokakerman jämät ja avaamaan sitten uuden purkin. Näppäränä tyttönä sitten aloin nostella tarvittavia purkkeja pöytään. Niitäpä oli melko monenlaista laatua, eikä minulla ollut hajuakaan siitä, mitkä olivat mitäkin. 'Vispgrädde', luki yhdessä purkissa, joten työnsin sen takaisin jääkaappiin. En mä mitään kermavaahtoa tähän halua, oli kirjaimellisesti ajatus siinä vaiheessa. Tuskailin siinä sitten aikani, kunnes muistin ohjeen: Itsevarmuus! Heilautin kastikkeeseen sitten vähän kaikkea mikä oli valkoista ja paksua. Myöhemmin selvisi, että vispgrädde olisi kuulunut kastikkeeseen, toisin kuin host-äidin aamupalaksi syötävä maitorahka/kermaviili. Ruoka oli kuitenkin hyvää, samoin seuraavina päivinä väsäämäni pyttipannu ja chili-inkivääri-kanakastike!

Ulkona haahuillessa tulee vastaan kaikenlaista kummaa, joka herättää mielenkiinnon ja muutamia kysymyksiä... Ensinnäkin tämä pieni pensas. Ovatko vadelmat vanhentuessaan mustia vai karhunvatukat raakoina pinkkejä? Vai onko tässä jokin ihan muu marja?

Loppuun vielä luontokuvaaja Gyldenin parhaimmistoa.
Paikka: Tienviereinen pusikko, josta kuului jännittävää nakutusta
Välineet: iPhone 4s ja 2dl kermaviiliä (saattaa olla, että luontokuvaaja oli palaamassa kauppareissulta)
Tulos: No on se lintu!

Sara