LOL - Loistavasti Onnistunut Lasagne

Päivä alkoi kummallisesti: heräsin pirteänä ennen herätyskellon soittoa (klo 6.55). Lasten kanssa lähdettiin liikkeelle etuajassa (klo 7.50). Kaikki kilpailivat siitä, kuka saa autetua minua eniten (tätä ei koskaan tapahdu). Aamu oli leuto ja valoisa. Ihan sellainen olo, ettei mikään voi mennä pieleen! Ts. Täydellinen päivä yrittää tehdä lasagnea ensimmäistä kertaa eläessään.

Yleensä perheen äiti jättää minulle lapulla sekä päivän ruokalajin että sen valmistusohjeet. En oikeastaan edes jaksa selailla keittokirjoja ja miettiä, mitä seuraavana päivänä syötäisiin. Tällä kertaa löysin kuitenkin kiinnostavan ohjeen eräästä seuraamastani blogista. Kyseessä on lasagne, jossa pasta on korvattu kesäkurpitsalla ja se valkoinen mitälie siellä välissä korvattu kevyemmällä raejuusto-versiolla.

Ohjetta luin netistä. Tässä teille, jotka ihmettelitte mihin iPadia tarvitaan. Olis ollut melko kätevä. 

Kesäkurpitsan itkettäminen käynnissä

Ensi kerralla lisään mozzarellan myöhemmin ettei se tummu liikaa

Päivän ilmiselvän onnistumisteeman myötä lasagnesta tuli älyhyvää. Ilmeisesti reseptin vuoka on pienempi kuin omani, koska juustotäytettä ei riittänyt kolmeen kerrokseen. Suola loppui kesken kesäkurpitsaa itkettäessä ja mozzarellat hiukan kärvähtivät silmän välttäessä (joo joo ei sais selata Facebookia ruokaa laittaessa, mutta oikeasti se oli vain pikkuruinen hetki!), vaan kesäkurpitsoista tuli täydellisen pehmeitä ja jauhelihakastikkeesta sopivan tulista. Olen kai kuluttanut loppuun surullisenkuuluisan kokkailuun liittyvän epäonneni (=uusavuttomuuteni)? :)

Maistoin palasen alakulmasta, oli ihan pakko :3

Super-Sara,
The kitchen god
(today at least)

På bibblan

Opiskelu töiden lomassa on hankalaa. Ei siksi, että olisi liian vähän aikaa, koska vapaata minulla on n. 6 tuntia päivässä. Ei siksikään, että materiaalia olisi jotenkin liikaa tai se olisi liian vaikealukuista, koska kirja on täsmälleen sama kuin viime vuonnakin. Syynä ei liioin ole se, ettei olisi rauhallista paikkaa jossa lukea. Ainut ja isoin syy on minä itse! Allekirjoittanut homehtuu mieluummin peiton alla Netflixin seurassa kuin lähtisi vesipullon ja viinirypäleiden kanssa opettelemaan käsitteitä ulkoa.

Olen todennut, että kotona houkutus puuhailla jotain muuta (mm. syödä, soitella sukulaiset läpi tai järjestää sukkalaatikko ensin värin ja sitten mielialan mukaan) on ylivoimaisen suuri. Vaan kirjastoon ei tule koskaan lähdettyä ajoissa, jolloin kehiin astuu maailman epämääräisin selitys "ahaa, no ei tässä enää jaksa lähteä, en mä kuitenkaan mitään järkevää enää ehdi opiskella".

stfu and let me be-mood

Selvitin kuitenkin suorittamattoman opiskelun ongelman: sovin opiskelutreffejä aupparikollegoiden kanssa, joilla on myös pääsykokeet edessä. Sovittua tapaamista ei voi perua, jolloin on pakko poistua talosta. Kaverin tapaaminen toimii myös porkkanana, joka voi harhauttaa ajatuksia: mikä opiskelu? tässähän mä olen juuri lähdössä kahville X:n kanssa! (= tsemppikahvi opiskelupätkän loppupuolella, jotta jaksaisi kesittyä loppuun asti)

Lidingön kirjasto on suloinen, pienehkö mutta tarpeeksi monipuolinen ja viihtyisä. Siellä on omat paikkansa jutusteleville ja ehdotonta hiljaisuutta kaipaaville, on nojatuoleja tai sohvia mukavuudenhaluisille ja järkyttävän kovia puutuoleja niille, jotka eivät katso ansaitsevansa minkäänlaista iloa elämäänsä. Otin aina nokkiini jonkun sanoessa poikkipuolisen sanan ihanasta pikku kirjastostani (jossa mm. jäin koukkuun Rolling Stone-lehteen), mutta Stadsbibliotekissa käytyäni tunteeni lähikirjastoa kohtaan ovat ikävä kyllä väljähtyneet. (Sitä Rolling Stonea aion kyllä edelleen käydä lukemassa.)

Tukholman kaupunginkirjasto ei ole ulkopuolelta kaunis tai vaikuttava. Se on tympeä näky, kuin ruma oranssi laatikko jonka päälle joku on kipannut yhtä lailla ruman, oranssin lieriön kuin hiekkakakun. Hetken ajan ehdin marista oman pikku kirjastoni olevan paljon parempi, kunnes ehdin sisälle asti. Koko paikka on kuin jostain elokuvasta! Se ulkoa niin ruma hiekkakakku muodostaakin sisäpuolella kirjaston ytimen, pyöreän huoneen jonka seinien jokainen sentti on tummien puuhyllyjen peitossa lattiasta kattoon asti. Koska kukaan ei luonnollisestikaan yletä aivan ylimmille hyllyille, pääsee kiikkeriä rappuja pitkin kipuamaan ylätasoille. Tasoille, monikossa.

Klik

Yritin ottaa valokuvia. Totta kai yritin. Mutta olin niin ihastunut rakennukseen, että jokainen kuva oli tärähtänyt tai muuten vain riittämätön (kirjaimellisesti riittämätön: ei mahtunut kokonainen seinä yhteen kuvaan)... Ja vaikuttihan sekin, että yritin sulautua tyylikkäisiin tukholmalaisopiskelijoihin ja kameran kanssa viuhtominen ja sählääminen olisi paljastanut valeasuni.

Kirjoja kirjoja kirjojaaaaa... Klik

Tuntui jännältä istua pitkien yhteen liitettyjen pöytien ääressä useiden selvästi korkeakouluopintojaan tekevien ihmisten keskellä. Oma pikkuruinen kirjani tosin kalpenee niiden mahtavien kirjavuorien rinnalla, joita muilla oli edessään. Luonnollisesti vilkuilin jatkuvasti mitä muut tekivät. Vieressäni yritettiin kääntää Shakespearin teosta ruotsiksi (miksi?), etuoikealla oli käynnissä 15cm paksun monistenipun alleviivaaminen, ja vastapäätä istuvilla MacBookejaan napsuttelevilla tytöillä oli läjä 'Maailman kirjallisuus: Romantiikka' - tyylisiä lähdeteoksia edessään. Ja useimmilla tietty ne pahviset kahvimukit käden ulottuvilla.

Sain loppujen lopuksi opiskeltua. Vähän, mutta siitähän se lähtee. Stockholms stadsbibliotek vakiintunee jokaiviikkoiseksi lukupaikakseni, ajatukset on helpompi keskittää yhtä intensiivisesti opiskelevien seurassa. (Kaverini sanoi, että paikan fiini ja ankara ilmapiiri saa hänet häpeämään itseään, jos hän ei näytä yhtä ahkerasti opiskelevalta kuin muut. Toimii se niinkin.)

Sara

Sinisiä hetkiä ja sushia

Sininen hetki @ Täby

Ennen auppariksi lähtöä lueskelin muiden pitkin maailmaa sijoittuneiden au pairien blogeja. Muistan, että kamalasti alkoi ottaa päähän postausten aiheet, koska niillä ei ollut mitään tekemistä varsinaisen au pairina toimimisen kanssa. Pelkkiä 'kävin shoppailemassa täällä' ja 'hengailin tämän kanssa tuolla' tai 'tällaisen aamiaisen kokkasin kolmessa tunnissa'. Jälkikäteen tämä huvittaa, koska saatan omistaa kokonaisen postauksen uudelle paidalle ja kuitata työt kahden sanan sivulauseella. Nyt ymmärrän, miksi café lattesta saa enemmän irti kuin aamulla kotiin unohtuneista rukkasista.

Koska lastenhoito ei ole elämäni kutsumusammatti, arki tuntuu välillä lannistavalta. Silloin yritän keskittyä täällä viettämäni ajan hyödyntämiseen tavoilla, joista jää kivat muistot ja joiden avulla jaksaa taas taistella vihannesten välttämättömyydestä tai lastenohjelmien katsomisesta (vinkki vinkki: piilota digiboksin kaukosäädin, on helpompaa olla tappelematta kun kapulaa ei vain löydy!). Olen myös yrittänyt oikeasti panostaa lasten kanssa puuhailuun ja kehittää jotain järkevää ja lapsenvahtimaista tekemistä.

Paperihelikoptereita ja vesivärejä. Ilmapallot oli tämän päivän keksintö!

Viime päivinä vapaita tunteja olen kuluttanut mm. kavereita näkemällä (Oli hauskaa käydä katsomassa Hobitti keskellä yötä ja päästä takaisin kotiin ilman sen kummempia odotteluita. Sitä paitsi 3D-lasit on täällä niin päheet.) ja Tukholman eri kaupunginosia suurennuslasilla tutkimalla. Esim. Södermalmin Beyond Retro on aika jännä liike. Sieltä löytyy vaatteita teatterien puvustamosta käyttökelpoisiin vintage-mekkoihin.

3D-rillit ja jännästi kalventava talvivalo

Huomasin että olen pyörinyt Ruotsissa jo nelisen kuukautta, enkä ole juurikaan poistunut luomani mukavuusalueen ulkopuolelle. Tuhlausta! Kun kerrankin on aikaa ja mahdollisuudet pyöriä toisessa maassa, pitäisi oikeasti tehdäkin jotain. Kauheasti kiinnostaisi luonnonhistoriallinen museo, Uppsala ihan alueena, oman t-bana -linjan päätepysäkki (ihan vaan uteliaisuudesta) ja Junibacken, kun viime kerrasta on ainakin kuusi vuotta aikaa...

Vannon, että mulla on muitakin vaatteita kuin toi paita.... Ja avokado on nams.

Sunnuntaina kävin läpi läheisellä tallilla 'knatteridning ledarekurs'-ohjelman, jonka jälkeen kelpaan taluttamaan poneja lasten ratsastustunneilla. Olin henkisesti ihan varautunut tappelemaan ruotsinkielisten termien kanssa ja hymyilemään pirteästi laadukkaissa merkkivarusteissaan parveileville ruotsalaismammoille. Vaan eipä ihan käynyt odotusten mukaan: kurssi siis kesti 15min ja sisälsi esityksen, jonka aikana seurasimme kuinka tallityöntekijä suitsi ja satuloi ponin. Olen nyt siis aikamoinen ekspertti.

Sara

P.S. HAHHAAAH en kykene vastustamaan vahingoniloa. Täällä on kylmimmillään ollut -9 astetta. Kiva päästä pakenemaan suomalaista maailmanlopun talvea. Ja maailmanlopusta tuli mieleen, eikös sieltä oo taas yksi tulossa? Ragnarök iskee 22.2.2014 joten eiköhän aleta taas hamstrata ruisleipää ja purkkiruokaa. ;)

Missä se Nukkumatti on kun sitä kaivataan?

Klik

Suunnilleen kerran viikossa vahdin lapsia koko illan ja laitan koko sakin nukkumaan. Varsinkin alussa tämä tehtävä aiheutti kauhun väristyksiä. Miten saan riehuvat lapset pakotettua sänkyyn? Pitääkö niille laulaa tai silittää päätä? Mitäs sitten, kun väsyneet ja kiukkuiset lapset itkevät äitiä ja tarjolla on vain kauhistunut au pair? Paineita aiheutti myös dead line, jonka jälkeen vanhemmat tulisivat kotiin. Kyllähän se nyt antaa paremman kuvan au pairista, jos lapset on saatu nukahtamaan ennen vanhempien paluuta.

Nuorimman kohdalla ei ole ollut sen kummempia ongelmia. Siinä vaiheessa kun itku alkaa olla taukoamatonta, lykkään käteen lämpimän vellipullon ja kiikutan lapsen pimennettyyn huoneeseen ja pinnasänkyyn. Noin vartissa ensimmäinen on taintunut.

Ongelmat alkavat kuitenkin keskimmäisen kohdalla, joka ilmoittaa joka ilta, ettei hän ole lainkaan väsynyt, hän ei aio mennä sänkyyn ja että hän odottaa kunnes äiti ja isä tulevat kotiin. Onneksi kaikki kolme pitävät lukemisesta ja saduista, joten jos tarjoudun lukemaan (ja jos tarjous otetaan vastaan, sillä luen kuulemma aina suomeksi ruotsin sijaan), minua seurataan melko usein sängylle. Sinne kuukahtavat hyvällä tuurilla molemmat, jolloin joudun vain raahaamaan lötköpötköksi muuttuneen nukkuvan lapsen omaan sänkyynsä.

Välillä ei kuitenkaan tunnu mikään auttavan. Luen liian huonosti, ei väsytä, halutaan leikkiä, sisarus on "idiootti kakkapää" jonka kanssa ei haluta olla edes samassa huoneessa. Viime perjantai oli juuri tällainen ilta. Järkyttävän juonimisen ja suostuttelun jälkeen sain lapset samaan sänkyyn kuuntelemaan Muumit-äänikirjaa, jota kuunneltiinkin sitten reilut 45 minuuttia putkeen. Aina lasten lopetettua liikehtimisen, ristin sormet ja lähestulkoon lakkasin hengittämästä toivoessani molempien nukahtaneen. Kellon lähestyessä puolta yhtätoista ja molempien ollessa yhä valveilla olin jo niin epätoivoinen, että yritin mielenvoimalla hypnotisoida molemmat uneen.

Lasten nukuttamisen jälkeinen vaihe on vainoharhaisuus. En uskalla siirrellä tavaroita, sulkea verhoja tai hengittää kuuluvasti pelätessäni lasten heräämistä. Jokaista kolahdusta seuraa välitön jähmettyminen ja liioiteltu kuulostelu, ettei yhdetkään pienet askeleet kuulu yläkerrasta.

En kerta kaikkiaan voi käsittää, mikseivät lapset halua nukkua. Minä ja talon muut aikuiset kaadumme sänkyyn heti kun mahdollista. Ihmeellisiä otuksia.

Sara

Palataan asiaan

Olipas mahtava joululoma! Sen aikana ehdin nähdä niin sukua kuin kavereitakin, tehdä absoluuttisesti ei yhtään mitään, viettää kokonaisen päivän yöpuvussa, syödä enemmän suklaata kuin laki sallii ja tehdä mitä huvittaa juuri silloin kun huvittaa. Kaksi ja puoli viikkoa kului hälyttävän nopeasti, mutta host-vanhempien mukaan aika oli madellut kuin etana. Minua oltiin siis kaivattu.

Pääsin takaisin hommiin jo saapumispäivänäni. Purin matkalaukun, kiristin ponnarin ja liityin yläkerrassa hälisevien lasten sekaan. Ihan kuin en olisi koskaan ollutkaan poissa. Rentouttava loma tuntui olleen viikkoja sitten... Töihin on aina inhottavaa palata.

Pelkäsin, että niinkin pitkän tauon jälkeen joudun aloittamaan lasten kanssa alusta. Että joudun sietämään hurjia kiukkukohtauksia ja jatkuvaa auktoriteetin testailua. Oli helpotus huomata, että näin ei ollutkaan, vaan jatkoimme suoraan siitä mihin ennen joulua oltiin jääty.

Jollain tasolla lapsilla oli kai ollut ikäväkin minua. Vanhimman lapsen opettajat myhäilivät, että heille on jatkuvasti kerrottu kuinka lapsen isosisko tulee kohta takaisin Suomesta, keskimmäinen oli useaan otteeseen maininnut nimeni ihmetellen poissaoloa, ja nuorin oli päättäväisesti halunnut imuroida huoneeni joka päivä, kera kommentin "Lala um" (= Saras rum).

Muutenkin hassua, kun nuorimmainen on oppinut puhumaan paljon paremmin. Kovasti se pulisee, mutta harvemmin puheesta saa selvää. Nyt erottuvat kuitenkin selvästi mm. 'umppa' (jota käytetään tilanteesta riippuen viitatessa sanoihin 'trappa', 'strumpa' tai 'rumpa'), 'nö' (snö), 'aj' (jota kiljutaan missä tilanteessa tahansa, jotta saadaan mahdollisimman paljon huomiota ja hössötystä) ja 'mössa'. Siinä on kyllä päättelykyky kovilla yrittäessään selvittää, mitä lapsi haluaa kiljuessaan ja kurlatessaan kuin pieni suomonsteri.

Sara

P.S. Eräs iltapäivä kulutettiin tekemällä kasvomaalauksia. Tuloksena rockvampyyri, kissaprinsessa ja rillipäinen tiikeri. Grau.