torstai 10. lokakuuta 2013

Arki on kalapuikkoja ja tiskiainetta



(Liitä tähän jokin selitys siitä, että on ollut liian kiire kirjoittaa blogia)
Näinhän siinä yleensä käy, eikö? Kiire on ollut, juu, mutta syy omaan blogihiljaisuuteeni on ollut arjen harmaus. Tarkoitan siis, etten ole ollut varma jaksaako ketään kiinnostaa, kuinka kuskaan lapset päiväkotiin, käyn suihkussa, kerään lelut lattialta, teen ruuan, haen lapset, menen nukkumaan. Toista viidesti viikossa.

Vasta viime aikoina olen alkanut lisäillä omia epämääräisyyksiäni arkipäiviä piristämään, kuten esim. tiistaina klo 20.00 suuntasin Tekniska Högskolanin liepeille pelaamaan jalkapalloa! (Ennen kuin joku huolestuu ja kysyy kuka olen ja mitä olen tehnyt oikealle Saralle, voin kertoa että tein tasan yhden maalin, minkä jälkeen keskityin väistelemään palloa ja saapumaan tilanteisiin pari sekunttia liian myöhään. Se on taktiikkalaji, se jalkapallo!)

Lähipuisto on pimeällä kuin jostain kirjasta. Välillä karmii selkäpiitä, välillä odottaa näkevänsä yksisarvisia
Lasten kanssa menee yhä paremmin ja paremmin. Hyviä hetkiä on varastossa jo useita, ja tänään keskimmäinen lapsista jopa totesi, että "Sara osaa jo puhua vähän ruotsia", minkä otan jätteisona kohteliaisuutena. Parasta on kyllä pelata lasten kanssa lautapelejä, joissa nostetaan kortti ja selitetään kuva muille pelaajille. On tajutonta huomata, että pystyn arvaamaan muiden selittämiä kortteja ja muut jopa arvaavat omiani! 

Lasten suusta kuulee myös mahtavia juttuja:
"Äiti sanoi sinulle, ettei me saada syödä jäätelöä iltapalaksi. Mutta tiedätkö mitä? Äiti huijasi! Me saadaan syödä mitä tahansa!"
"Isi heittää sut roskikseen huomenna!"
"Parsakaali on pahaa." "Miksi?" "Koska se on vihreää."
"Tämä moottoripyörä on paras ja nopein. Se osaa lentää, siinä on kaksi tykkiä ja jääkaappi."

Maitopurkki kehottaa halaamaan ihmisiä. Näin täällä!
Täällä siis kaikki hyvin. Kuskaan lapsia, laitan ruokaa, siivoan leluja lattialta. Kunnon kotiäiti-fiilis!

Rakeinen iPhone-Sara lähettää terkkuja kaikille!
Sara

7 kommenttia:

  1. Voivoiii Saraa!! Ahahah en pysty lopettaa tätä itkunaurukohtausta! xD Et tiedäkään kuinka hauskaa mulla on näin perjantai-iltana klo 10 kun luen kaikki sun postaukset yhteen menoon..! :,,D Oon ihan hirveen innoissani sun puolesta kun koet kaiken ton, mut samalla haikee fiilis kun kukaan muu ei ymmärrä neljän suoran päälle kuin sinä!

    Haha jättenaurut ja puss och kram! Tuun aina välillä häiriköimään sun postauksia.. ;) Ps. tuuthan sä joskus takasin sieltä?

    Pakko laittaa, you-know-who! :,D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Suski sulla on aina niin piristävä vaikutus! Hyvä jos naurattaa, ei tää mikään vakava blogi ookaan. Ja mitä neljän suoraan tulee, niin oonhan mä tulossa joululomalle Suomeen, jos vaikka otetaan kunnon turnaus sillon. ;)

      Tänne vaan häiriköimään niin usein kun huvittaa, kommentit on aina kivoja! Paluusta en osaa sanoo pätkän vertaa, tällä hetkellä vielä kattelen Tukholmaa ruusurillien läpi :D

      Poista
  2. Sun elämä alkaa kuulostaa pelottavasti mun elämältä :) kohta sä huomaat ostavasi Michael Bubleen joululevyä ja puskevan dementiahiihtoa sauvojen kanssa neon-oranssi pipo päässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Michael Buble ja Tomi Metsäketo ei tuu koskaan kuulumaan mun levyhyllyyn... Sä saat sportata sun Edelmaneja ihan yksinäs. Sama pätee kaikkiin sauvoihin, goretex-kenkiin ja mätsääviin tuulitakkeihin :D

      Poista
  3. Hejsan kära Sara! :)

    Ihana blogi sulla! Du skriver så bra; roligt och livligt! Intressant att läsa :) Jättekiva att höra att du mår bra där!!! Jag är så glad för dig! :) Du är modig och klarar dig mycket fint! Jag har alltid tyckt om Sverige och svenska och också undervisat svenska många många år som speciallärare. När jag hör om ditt liv och dina erfarenheter där i Sverige, tänker jag igen att det skulle vara jättekiva att bo i Sverige och lära sig och använda den där vardagssvenskan som du lär dig att använda där. Vilka många häftiga möjligheter har du där! Se halausjuttu maitopurkin kyljessä oli aivan ihana - sellaista sanomaa pitäisi levittää täälläkin! Ja joka puolella. Så viktigt!

    Varma hälsningar och kramar,
    gudmodern Kirsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva, että sä löysit mun blogin vaikka unohdinkin sen sulle linkata. Täällä on kyllä aika mysigt, varsinkin kun oon tutustunut vasta tähän kiiltokuvapuoleen eli Östermalmiin ja ydinkeskustaan... ;)

      Vardagssvenska ei ihan vielä oo ottanut tuulta alleen, mutta eiköhän se tästä ajan kanssa parane. Varsinkin kun lapsilla ei ole mitään estoja huomauttaa, että "noin ei voi sanoa", "ei kukaan käytä tollasta sanaa" ja "sä puhut ihan roskaa". :D

      Terkkuja takaisin!

      Poista
    2. Tack! Sain äidiltäsi blogiosoitteesi. Varmasti vardagssvenskasi paranee vähitellen! Just siellä arjen keskellä :)

      Voin kuvitella, miten loistit zumbassa - se sopii sulle varmasti! Minäkin kokeilin zumbaa aikoinaan jonkun aikaa; kivaa, mut nopeeta ja vaikeeta pysyä perässä...:) Aikuisbalettiakin tuli tanssittua varmaan useampi vuosi kauan sitten, ja se sopi ainakin tempoltaan mulle paremmin...Muutenkin olen pienestä saakka fanittanut balettia :) Flamencoakin olis kiva kokeilla. Ja vaikka mitä erilaista tanssia. Mutta eri lavatanssilajit on erityisesti mun juttu! Tanssi on vaan niin kul! :)

      Kivoja zumbailuja ja sambailuja sulle sinne!

      t. Kirsi

      Poista