sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Yksin kotona 1


Pienenä pidin tajuttoman paljon Yksin kotona-elokuvista, joissa nuori Kevin joutui selviämään yksinään kotona. Luonnollisesti pikkupoika joutui joka kerralla huijaamaan murtomiehiä ja roistoja nerokkailla ansoilla. Tänä viikonloppuna koin ensimmäiset omat Yksin Kotona-hetkeni täällä Ruotissa. Koko muu perhe lähti kesäasunnolle, mutta itse päätin jäädä kotiin. Kolmen viikon jatkuvan yhteiselon jälkeen totaalisen yksin oleminen houkutteli vähän liikaa.

On hauskaa olla yksin kotona. Voi hengailla yöpuvussa tai alusvaatteissa, syödä pannukakkua omassa sängyssä, sekoittaa unirytmin ja käydä suihkussa keskellä yötä. Kotona tuntee jokaisen narisevan portaan ja sähköpatterin pamahduksen, mutta vieraassa talossa pimeys tekee vainoharhaiseksi. Varkaita, moottorisahamurhaajia tai zombeja ei näkynyt kertaakaan, mutta varotoimenpiteitä niiden varalle löytyi kyllä: ovet lukossa, verhot ikkunoiden edessä, valot päällä. Nämä toimenpiteet olivat siis vain niitä varkaita varten. Kaikki muu mahdollinen pyromaaneista edemmäs oli otettu huomioon mm. saksien strategisella asettelulla käden ulottuville ja musiikin volyymin säätämisellä tarkoitukseen sopivaksi.

Koko viikonloppu oli ihan mahtava! Perjantaina istuin iltaa muutamien suomalaisten au pairien kanssa (ja valvoin ensimmäistä kertaa kolmeen viikkoon yli klo 22), lauantaina tutustuin S:n kanssa Gamla Staniin ja seurasin Sergels Torg:lla lumilautailukisaa. Tänään kävin I:n kanssa elokuvissa katsomassa Dumma mig 2 (Itse Ilkimys - gosh ne violetit minionit oli pelottavia) ja harhailin pitkin pikkupolkuja irtokarkkipussin kanssa. Kaiken tv-sarjojen kyttäämisen ja yöpaidassa mähnäämisen lisäksi, siis.

Lautailukisaa oli seuraamassa valtava määrä ihmisiä. Olo oli melko kirjastotätimäinen kaikkien pipopäiden ja swag-nuorten seassa :D Kuva: Silja Lehti
Kätevä tapa navigoida - ota kuva kartasta. Puhelimeni muistissa on tällä hetkellä n. 15 valokuvaa kartoista ympäri Ruotsia... Vaikuttaa sitä paitsi vähemmän turistilta, kun kartan sijaan tuijottaa puhelintaan minuuttitolkulla.

Sara

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti