Äiti, isi ja pikkuveli tuli moikkaamaan mua Tukholmaan! Sillä välin kun pojat linnoittautui hotellin telkkarin eteen jännäämään Suomi-Ruotsi - matsia, me lähdettiin äitin kanssa viuhtomaan ympäri Tukholmaa. Oli kivaa puhua oikein kunnolla, siitä ei tullut loppua millään. Puhuttiin t-banan liukuportaissa. Kävellessä. Lounasta syödessä. Sovituskopeissa sieltä seinien yli.
Host-äiti vinkkasi mahtavan argentiinalaisen ravintolan, jota ei oltaisi koskaan keksitty ilman apua. Paikan idea oli, että tilataan useita eri kokoisia annoksia ja jaetaan ne sitten ruokailijoiden kesken. Näin tuli maistettua mm. simpukka-katkarapusalaattia, sitruunakalaa mangokastikkeella, avokadodippiä ja mielettömän hyvää lohi-chilipaistosta.
Tarjoilija oli myös aivan ihana tapaus. Meidän pöytäseurahan puhui pääasiassa suomea (keskenään siis), äiti ja iskä keskusteli englanniksi ja minä ihan pokkana pelkästään ruotsiksi. Ja se tarjoilija muisti tämän kaiken, kertoi vanhemmille viineistä englanniksi ja tiedusteli heti perään minun toiveitani ruotsiksi. Olin erittäin tyytyväinen, koska hyvin usein myyjät ja tarjoilijat vaihtavat kieltä pientenkin takelteluiden ilmaantuessa.
Oli hiukan karua palata yksin kotiin muiden jäädessä hotellihuoneeseen. Teki mieli jäädä sinne myös. Ei minulla varsinaisesti ole ikävä perhettäni, mutta kun ne tuolla lailla tupsahtaa päiväksi paikkaan jota olen alkanut pitää kotikaupunkinani, se tuntuu hassulta ja kirvelee hiukan.
Sara
<3
VastaaPoista