Perheterapiaa osa 2

Host-perhe hiukan ihmetteli, kun pöngersin huoneesta ulos jo puoli yhdeksän maissa aamulla. Yleensä koko perhe on ehtinyt jo lähteä kuntosalille ennen kuin olen edes kylkeä kääntänyt, mutta tämä lauantai oli poikkeus! Oltiin sovittu aamiaistreffit oman perheen kanssa, joten virkeänä (en aivan) suhelsin kohti keskustaa maha kurnien.

Päivän pääohjelma oli Tekniska Museet ja siellä pyörivä Game On 2.0 pelinäyttely. Olin ajatellut sen esittelevän vitriinien takaa pelikoneiden kehitystä vuodesta x saakka, mutta paikan päälle oltiinkin kerätty yli 100 pelikonetta ja peliä, joita vieraat saivat testata. Pelinatiivi pikkuveljeni ei edes vilkaissut käsissään olevaa ohjainta, alkoi vaan naputella menemään kaadellen vastustajia tieltä. Itselläni oli ongelmia x-boxin kanssa (liikaa nappuloita!!), mutta ikivanha Tetris sujui niin kivasti, että pääsin ennätyslistalle.

Tollanen kiva pieni jono, joka ei mahtunut sisään rakennuksen aulaan. Onneks meni aika nopeasti.

Kokeiltiin kaikki mahdolliset pikselimössöpelit (mm. äidin ja isän lapsuudesta tuttuja tv-pelejä) ja tietty Play Station 4, kun sekin sieltä löytyi. Omat ylivoimaiset suosikkini Tetriksen lisäksi ovat ikivanha Pac-Man (joy stick rules!), Game Boy-versio Sonicista ja älyttömän rasittava uusi tuttavuus Parappa the Rapper 2! Jammailin ihan sekapäisenä sen ruudun edessä, jotenkin unohdin olevani julkisella paikalla.
Jos haluaa tsekata mistä on kyse, var så god! :D

Siinähän yritätte lyödä mun ennätystä

Tekniska museetista vielä sen verran, että se on yllättävän suuri paikka. Jos haluaa kiertää koko rakennuksen, kannattaa varata kunnolla aikaa ja todennäköisesti joutuu pitämään ruokapaussinkin.

Tekniskan jälkeen eriydyttiin, pojat lähti tekemään omiaan ja minä ohjasin äidin Fotografiskaan. Siellä oli osa näyttelyistä ehtinyt vaihtua, mikä oli tosi kivaa. En oikein välittänyt niistä itkevistä kakaroista ja ylitaiteellisista eläinkuvista. Sen sijaan Julia Fullerton-Battenin 'Blind' oli hieno, valokuvasarja sokeista ihmisistä heidän itse valitsemaansa taustaa vasten. Huoneen kajareista kuului mallien tarinat heidän itse kertominaan. Myös saman taiteilijan muut työt olivat upeita.

Illalla lähdettiin etsimään Urban Deli nimistä kahvilaa jostain Södermalmin ytimestä. Niin ytimestä, ettei sinne päässyt julkisilla lainkaan. Pienen kävelyn ja ahkeran kartan tutkimisen jälkeen löydettiin paikka, joka oli oikeasti todella urban. Sisustusta ja asiakaskunnan vaatetusta myöten. Eihän siinä muuta, mutta tukka tuulen pörröttämänä tunsin itseni hitusen alipukeutuneeksi. Mukava ravintola/baari/kahvila/luomutuotekauppa, jossa voisi kyllä käydä päiväsaikaankin tsekkaamassa kahvitarjonnan!

Oli hauskaa toimia oppaana omalle perheelleen. Varsinkin kun oikeasti oli melko selvillä koko ajan siitä, mihin suuntaan seuraavaksi käännytään. Pikkuveljeltäkin tuli kommentti: "Sä oot ihan ruotsalainen. Ja sun suuntavaisto on huomattavasti parantunut."
IIK, olen koko ikäni odottanut kuulevani jotain positiivista suorastaan naurettavasta suuntavaistostani. Nyt se on todistettu, löydän perille! Osaan suunnistaa!

Viikonloppu oman oikean perheen kanssa oli rentouttava. Sai puhua mitä sattuu ja miten sattuu, ei tarvinnut vahtia yhtään ketään, ei tarvinnut maksaa yhtään mistään (kiitos äiti ja isi) ja sai olla vapaasti niiden henkilöiden kanssa, joiden seurassa olen viettänyt reilusti yli puolet elämästäni. Otetaanhan pian uusiksi, jooko? :)

Sara