Tukholma, ILY

Lyhyilläkin reissuilla ehtii hankkia uusia lempipaikkoja ja -kauppoja. Yli puolessa vuodessa lempiasioita kertyy huimia määriä, mutta niihin ehtii myös tottua siinä määrin, että kysyttäessä joutuu oikeasti raapimaan päätään ennen kuin osaa vastata.

Suosikkikahvilat Tukholmassa:

Konditori Princess, 
Stockholmsvägen 53
- Oma lähikahvila, josta saa parhaat savulohiwrapit ja semlat! Princessin ainoa miinuspuoli on, että se menee monien muiden kahviloiden mukana kiinni jo klo 19 arkisin.

Klik

Baresso Coffeé,
Nybrogatan 21
- Älyttömän mysig paikka! Älä anna katutason ahtaiden tilojen hämätä, koska hiukan sivummalta pääsee laskeutumaan alakertaan, josta löytyy mm. itämaistyylinen, himmeästi valaistu ja pulleilla sohvilla + tyynyillä kuorrutettu huone.

Parven tyyli on aivan eri kuin alemmissa kerroksissa. Klik

Tully's Coffee,
Götgatan 42
- Parhaat ja paksuimmat pirtelöt, joita olen ikinä maistanut! Makuja löytyy niiden perinteisten lisäksi mm. orvokki, purkka, vaahterasiirappi ja crème brûlée. Omat suosikkini ovat pistaasi ja amaretto.

Kunniamaininnat saa myös Café 60 (Sveavägen 60), jonka kakkuvalikoima saa pään pyörälle. Kestää kirjaimellisesti vähintään vartin valita, mitä haluaa maistaa. Toisen maininnan ansaitsee maailmanlaajuinen lemppariketjuni Starbucks (Central Station), jonka mysli-hunaja-jugurtti-mix on loistava välipala. Tai aamupala. Tai iltapala. Mikä tahansa pala.

Lempikaupat:

Pahoittelen, ettei minulta löydy tähän mitään ihania pikkuputiikkeja tai syrjäkujien aarreaittoja. Toisaalta voin valehtelematta sanoa, että kaikki täältä ostamani vaatteet/kamat ovat peräisin tasan yhdestä kaupasta:

Urban Outfitters,
Biblioteksgatan 11
- Mitäpä tätä sen enempää selittelemään. Omituisia, ihania, erilaisia, kummallisia ja välillä hämmentävän hirveitä vaatteita. Tykkään myös liikkeen sisustustyylistä ja taustamusiikeista.

Klik

Beyond Retro,
(mm.) Drottninggatan 77
- Vintagea. Ääripäästä ääripäähän: käyttövaatteita (kuolaan niitä farkkushortseja ja kirkkaita kukkakuoseja) ja suoraan ala-asteen ilmaisutaidon rekvisiittavarastosta repäistyjä vaatekappaleita. Hauska paikka käydä vaikka naureskelemassa menneille muotivirtauksille.

Klik

Paikat ylipäätään:

Stockholms stadsbibliotek,
Odengatan 63
- Tästähän tein ikioman postauksenkin. Ihana kirjasto. Kiva paikka opiskella, vakoilla muita (oikeasti yliopistossa) opiskelevia tai vain vaellella käytävillä ja portaikoissa.

Junibacken,
Galärvarvsvägen 8
- Tai oikeastaan se koko Djurgårdenin alue. Nätillä ilmalla on tosi kivaa kävellä Strandvägeniä pitkin keskustaan.

Olen tosi huono nimeämään mitään erityisiä paikkoja, koska mielestäni parasta on haahuilla jalan paikasta toiseen, tutuilta kaduilta täysin uusille tuttavuuksille ja mielialan mukaan. Käytännössä lempipaikkani on siis koko Tukholma.

Random-asiat:

Aksentti
- Kaikkia ei innosta cityläisten nopea, puuroutunut ja epäselvä tapa puhua, mutta itse tykkään siitä. Se kuulostaa kivalta, sitä on hauska yrittää imitoida ja onhan se nyt ehdottomasti parempi kuin suomenruotsalainen töksähtelevä intonaatio.

T-bana
- Ai että miten mahtavaa on kun T-banalla pääsee! Nopeaa, kätevää, ympäri vuorokauden... Korsisaaren kerran päivässä-busseihin tottuneena metrot kyllä sulatti sydämen. Ja ruotsalaiseen malliin jokaisella metrovaunulla on oma nimensä... :)

Uskollinen Reseplanare, johon ei kuitenkaan voi luottaa täysin.

Tuplana sanominen
- HejHej! TackTack! JaJaMen! Eikä unohdeta pirtsakkaa hymyä tai ystävällistä pään nyökäytystä!

Biomaten
- Eli leffateattereista löytyvä automaatti, jolta voi ostaa/varata lippuja mihin tahansa Tukholman elokuvateatteriin ja mihin tahansa teattereissa pyörivään elokuvaan. Kätevä, nopea, tehokas. Arvostan.

Melodifestivalien hypetys
- Ruotsin Euroviisuehdokkaan karsinnat kestävät monta viikkoa. Joka lauantai keräännyttiin perheen kanssa olohuoneeseen ja hihkuttiin omaa suosikkia jatkoon. Koko Ruotsi ei muusta puhunut kuin ennakkosuosikeista, omista arvailuista ja parhaista kappaleista. "Busy doing nothing", "Bröder" ja Helena Paparizoun "Survivor" soivat radiosta jatkuvalla syötöllä edelleen.

Kaikki ehdokkaat. Vasemmassa yläkulmassa mun suojatti Yohio. LutuLutu! Klik

Ilmapiiri
- Kyllähän sitä tekee mieli pukeutua ihan eri tavalla kuin Suomessa, kun on menossa ulos. Vaikka vain kauppaan. Eikä ole hienompaa tunnetta kuin luovia ihmismassojen seassa keskittyneempänä kännykkään kuin kulkemaansa reittiin, koska tietää tasan tarkkaan mihin on menossa ilman katsomistakin!

'Fika' ja 'mysig'
- Ei näille ole mitään vastineita suomeksi. Nerokkaat konseptit, jotka on ehkä parempikin jättää kääntämättä. Vaan älyttömän osuvat, jälkimmäinen varsinkin. 'Myskläder', 'myskväll', 'fredagsmys', 'vad mysigt'.

Vastapainoksi voin nimetä muutaman asian, jotka ottavat pannuun:

- Yhteenottojen välttäminen. Jos on joku ongelma, siitä olisi kiva saada kuulla. Periruotsalainen tapa on hymyillä aurinkoisesti ja huutaa pää punaisena oman pääkoppansa sisässä.

- Liika hiusgeeli. Frendien Ross jää kevyesti kakkoseksi niille liimaleteille, joita täällä viuhtoo. Lidingöläisten perushiusmalli: tuuhea, vaalea, puolipitkä leijonanharjamainen tukka ja liikaa geeliä.

- Tapoin orkideani. En ole perinyt äitini maagista kykyä kasvattaa mitä tahansa viilipurkissa.

Sara

P.s. Huomasin juuri, etten ole valokuvannut kaupunkia juuri lainkaan. Miljoona fotoa lapsista, Lidingöstä ja kavereiden kanssa häröilystä, mutta itse Tukholma on jäänyt välistä. Noloa... Tulee kiire kuvailemaan.

Nanny McMe

"Nanny McPhee: There is something you should understand about the way I work. When you need me but do not want me, then I must stay. When you want me but no longer need me, then I have to go. It's rather sad, really, but there it is.
[Nanny McPhee turns around to walk out of the room, but stops once she hears Simon]
Simon Brown: We will never want you!
Nanny McPhee: Then I will never go."

 Viikon verran vietin Suomessa lukulomalla. Sieltä palatessa hämmästyin, kun huomasin että lapset olivat oikeasti tainneet kaivata minua! Tajuton päällekkäinen pulina käynnistyi heti kun ilmestyin kadunkulmaan tyhjää matkalaukkua perässä vetäen. Nuorimmainen ujoili äidin helmoissa, mutta vilkuili minua muikeasti hymyillen. Heti pistettiin pystyyn lautapelimaraton ja koko ajan piti olla leikkimässä gladiaattoria tai hamsteria. (Gladiaattorinimeni on muuten vapaasti käännettynä 'Pahis' ja hamsterinimi 'Kristina Elisabet Charlotta'. Kumpikaan ei ole omaa keksintöäni.)

Viime aikoina olen muutenkin huomannut muutoksia lasten käyttäytymisessä ja olemisessa. Eivät ne mitään enkeleitä ole, mutta suhtautuminen minuun on muuttunut useilla pienillä tavoilla. Nuorimmainen huutelee minun nimeäni jos äiti tai isä eivät vastaa, ja nukahtaa iltaisin spontaanisti olkapäätäni vasten.

Keskimmäinen ei enää viskele tavaroilla tai nimittele suuttuessaan, kunhan vain raivoaa itsekseen. Hän on myös päässyt yli "ujostuksestaan" ja haluaa jutella ja leikkiä kanssani ihan vapaaehtoisesti. (Ensimmäisinä kuukausina meidän leikit oli tasolla 

"Äiti menee nyt töihin, leiki Saran kanssa." 

"En ikinä.") 

Vanhin taas kertoo avoimesti ihastuksistaan (ja ihmettelee yhtä avoimesti miksen ole jo naimisissa), hyppää estoitta päälle jos satun istumaan lattialla ja haluaa puuhastella kaikenlaista. Vapaasta tahdostaan eikä äidin käskystä.

Eli kaiken kaikkiaan kuulun kalustoon. Kukaan ei varo koskemasta - ensimmäisinä viikkoina vedettiin ruokapöydässä tuolit kauemmaksi minusta - tai puhumasta minulle, kukaan ei säikähdä jos korotan ääntäni, ketään ei häiritse kainalossani kiehnääminen, ja ylipäätään tuntuu yhä enemmän ja enemmän siltä, kuin olisin oikeasti osa perhettä enkä vain satunnainen lapsenvahti. 

Sara

Kun ei suju

Vaikka sitä kuinka yrittäisi parastaan tai tsemppaisi että kaikki sujuisi sulavasti, tuntuu arki usean lapsen kanssa sujuvan välillä juurikin näin:

Itse en ole Ylellä alkanutta Au pairit Lontoossa-sarjaa seurannut (vieläkin mietityttää, kuinka aupparin perusarjesta saa tarpeeksi mielenkiintoista telkkariin), mutta Ylen videopätkä au paireiksi haluaville on kyllä aika osuva... ;) Tsekkaa pätkä --> Aiotko sinäkin au pairiksi? ...Klik!

Sara

Elämä on

Tiedostan, että bloggailuun on tullut pienoinen tauko. Syystä että: opiskelu, työt ja kaikista hämmästyttävimmin: elämä! Koska jotenkin se iski tajuntaan, että jäljellä on enää kuukausi. Yksi vaivainen kuukausi, jonka ajan saan nauttia Tukholmasta ja mahtavista kavereista! Sen vuoksi olen hillunut lähes jokainen ilta jossain. Vasta täällä olen oikeasti ottanut onkeeni neuvosta 'Elä jokainen päivä kuin se olisi viimeisesi'. Niin olen tehnyt, minkä vuoksi päivittelytahtini on hidastunut. Joten pahoittelen, ja tarjoan lohdutukseksi tuhdin paketin satunnaisia kuvia viime päivistäni. :)

'

Mysigt on aina mysigt

Kermavaahdossa ei täällä pihistellä

Mun ulkoilupäivän kostyymini (...Vielä kun oli kevät)

Stockholms Universitet ja ilmainen semla

Hej Hej Johanna, ha det så bra i Finland!

Juokse villi lapsi

Ben&Jerry's uutuus - yksi kolmesta FroYo-jädestä<3

Junibacken! Kuva (c) Silja

Sara

Perheterapiaa osa 2

Host-perhe hiukan ihmetteli, kun pöngersin huoneesta ulos jo puoli yhdeksän maissa aamulla. Yleensä koko perhe on ehtinyt jo lähteä kuntosalille ennen kuin olen edes kylkeä kääntänyt, mutta tämä lauantai oli poikkeus! Oltiin sovittu aamiaistreffit oman perheen kanssa, joten virkeänä (en aivan) suhelsin kohti keskustaa maha kurnien.

Päivän pääohjelma oli Tekniska Museet ja siellä pyörivä Game On 2.0 pelinäyttely. Olin ajatellut sen esittelevän vitriinien takaa pelikoneiden kehitystä vuodesta x saakka, mutta paikan päälle oltiinkin kerätty yli 100 pelikonetta ja peliä, joita vieraat saivat testata. Pelinatiivi pikkuveljeni ei edes vilkaissut käsissään olevaa ohjainta, alkoi vaan naputella menemään kaadellen vastustajia tieltä. Itselläni oli ongelmia x-boxin kanssa (liikaa nappuloita!!), mutta ikivanha Tetris sujui niin kivasti, että pääsin ennätyslistalle.

Tollanen kiva pieni jono, joka ei mahtunut sisään rakennuksen aulaan. Onneks meni aika nopeasti.

Kokeiltiin kaikki mahdolliset pikselimössöpelit (mm. äidin ja isän lapsuudesta tuttuja tv-pelejä) ja tietty Play Station 4, kun sekin sieltä löytyi. Omat ylivoimaiset suosikkini Tetriksen lisäksi ovat ikivanha Pac-Man (joy stick rules!), Game Boy-versio Sonicista ja älyttömän rasittava uusi tuttavuus Parappa the Rapper 2! Jammailin ihan sekapäisenä sen ruudun edessä, jotenkin unohdin olevani julkisella paikalla.
Jos haluaa tsekata mistä on kyse, var så god! :D

Siinähän yritätte lyödä mun ennätystä

Tekniska museetista vielä sen verran, että se on yllättävän suuri paikka. Jos haluaa kiertää koko rakennuksen, kannattaa varata kunnolla aikaa ja todennäköisesti joutuu pitämään ruokapaussinkin.

Tekniskan jälkeen eriydyttiin, pojat lähti tekemään omiaan ja minä ohjasin äidin Fotografiskaan. Siellä oli osa näyttelyistä ehtinyt vaihtua, mikä oli tosi kivaa. En oikein välittänyt niistä itkevistä kakaroista ja ylitaiteellisista eläinkuvista. Sen sijaan Julia Fullerton-Battenin 'Blind' oli hieno, valokuvasarja sokeista ihmisistä heidän itse valitsemaansa taustaa vasten. Huoneen kajareista kuului mallien tarinat heidän itse kertominaan. Myös saman taiteilijan muut työt olivat upeita.

Illalla lähdettiin etsimään Urban Deli nimistä kahvilaa jostain Södermalmin ytimestä. Niin ytimestä, ettei sinne päässyt julkisilla lainkaan. Pienen kävelyn ja ahkeran kartan tutkimisen jälkeen löydettiin paikka, joka oli oikeasti todella urban. Sisustusta ja asiakaskunnan vaatetusta myöten. Eihän siinä muuta, mutta tukka tuulen pörröttämänä tunsin itseni hitusen alipukeutuneeksi. Mukava ravintola/baari/kahvila/luomutuotekauppa, jossa voisi kyllä käydä päiväsaikaankin tsekkaamassa kahvitarjonnan!

Oli hauskaa toimia oppaana omalle perheelleen. Varsinkin kun oikeasti oli melko selvillä koko ajan siitä, mihin suuntaan seuraavaksi käännytään. Pikkuveljeltäkin tuli kommentti: "Sä oot ihan ruotsalainen. Ja sun suuntavaisto on huomattavasti parantunut."
IIK, olen koko ikäni odottanut kuulevani jotain positiivista suorastaan naurettavasta suuntavaistostani. Nyt se on todistettu, löydän perille! Osaan suunnistaa!

Viikonloppu oman oikean perheen kanssa oli rentouttava. Sai puhua mitä sattuu ja miten sattuu, ei tarvinnut vahtia yhtään ketään, ei tarvinnut maksaa yhtään mistään (kiitos äiti ja isi) ja sai olla vapaasti niiden henkilöiden kanssa, joiden seurassa olen viettänyt reilusti yli puolet elämästäni. Otetaanhan pian uusiksi, jooko? :)

Sara

Perheterapiaa osa 1

Äiti, isi ja pikkuveli tuli moikkaamaan mua Tukholmaan! Sillä välin kun pojat linnoittautui hotellin telkkarin eteen jännäämään Suomi-Ruotsi - matsia, me lähdettiin äitin kanssa viuhtomaan ympäri Tukholmaa. Oli kivaa puhua oikein kunnolla, siitä ei tullut loppua millään. Puhuttiin t-banan liukuportaissa. Kävellessä. Lounasta syödessä. Sovituskopeissa sieltä seinien yli.

Host-äiti vinkkasi mahtavan argentiinalaisen ravintolan, jota ei oltaisi koskaan keksitty ilman apua. Paikan idea oli, että tilataan useita eri kokoisia annoksia ja jaetaan ne sitten ruokailijoiden kesken. Näin tuli maistettua mm. simpukka-katkarapusalaattia, sitruunakalaa mangokastikkeella, avokadodippiä ja mielettömän hyvää lohi-chilipaistosta.

Tarjoilija oli myös aivan ihana tapaus. Meidän pöytäseurahan puhui pääasiassa suomea (keskenään siis), äiti ja iskä keskusteli englanniksi ja minä ihan pokkana pelkästään ruotsiksi. Ja se tarjoilija muisti tämän kaiken, kertoi vanhemmille viineistä englanniksi ja tiedusteli heti perään minun toiveitani ruotsiksi. Olin erittäin tyytyväinen, koska hyvin usein myyjät ja tarjoilijat vaihtavat kieltä pientenkin takelteluiden ilmaantuessa.

Oli hiukan karua palata yksin kotiin muiden jäädessä hotellihuoneeseen. Teki mieli jäädä sinne myös. Ei minulla varsinaisesti ole ikävä perhettäni, mutta kun ne tuolla lailla tupsahtaa päiväksi paikkaan jota olen alkanut pitää kotikaupunkinani, se tuntuu hassulta ja kirvelee hiukan.

Sara

Marikki, Eemeli vai Ronja? Ne kaikki.

Arvatkaa, missä kävin! Arvatkaa! 

Innostus on aivan sallittua, koska eräs mukavan aurinkoinen päivä repäisin itseni sekä Idan ja Siljan irti arjesta. Onhan sitä olemassa vaikka mitä kivaa tekemistä, mutta meidän aamupäivän aktiviteetti lyö kaiken laudalta. Me mentiin Junibackeniin!

Viime kerrasta on vierähtänyt yli kuusi vuotta, eikä kumpikaan seuralaisistani ollut koskaan käynyt aiemmin *gasp* tutustumassa paikkaan. 

Ajankohdan ollessa keskellä viikkoa ja arkipäivänä, sisätiloissa vellova lapsimassa ei ollut erityisen tukahduttava. Ihan hyvin mahduttiin kolme täysikasvuista sinne satukirjojen lavasteiden sekaan. Kierrettin jokainen huone tarkasti läpi, räplättiin jokaista tavaraa ja tungettiin kaikkiin koloihin joihin vain mahduttiin (ja muutamiin kyseenalaisiin, joista poistuminen vaati tarkkaa suunnittelua ja hitaita liikkeitä).

Mun susi.

 Suosikkejani Junibackenissa olivat ehdottomasti Viirun ja Pesosen mökki (siellä oli niitä omituisia pikkuhyypiöitä joka puolella, myös ruokakomerossa. Paloviinapullon päällä. Pesosella on extremet rentoutumiskeinot.) Peppi Pitkätossun hevonen Pikku Ukko, joka oli melkein yhtä valtava kuin lapsuusmuistoissa, ja ne kanat. Jollain on ollut melkoinen innostus kanoihin, koska niitä oli kirjaimellisesti kaikissa ilmansuunnissa ja jokaisen puun oksalla.

Vaikka eihän mikään voita sitä satujunaa. Jos siihen olisi saanut mennä useamman kerran, me oltais varmaan körötelty koko päivä Vaahteramäen yläpuolella, Ryövärimetsässä ja Katto Kassisen huoneessa. 

Meidän edellä satujunaan meni monta turistiryhmää, joille junamatkan selostus laitettiin englanniksi. Me otettiin tavoitteeksi, että kukaan ei olettaisi meidän olevan muita kuin natiiveja ruotsalaisia. Ja niinhän siinä sitten kävi, että automaattisesti tuli ruotsalainen selostus. Jee! 

Ihanaa henkilökuntaakin siellä on. Kukaan ei hetkeäkään kummastellut, mitä kolme aikuista touhusi siellä ilman lapsia. Kukaan ei katsellut kummallisesti, kun kyykittiin vuorotellen miniatyyritalojen sisällä ja kurkittiin ikkunoista. No vähän tuli kummia silmäyksiä kun tavallaan jumiuduin takapuolesta pienoisjunan perävaunuun, mutta pääasiassa kaikkien mielestä oli ihan normaalia, että aikuisetkin tykkää saduista. 

Jos joku vielä miettii, mikä se Junibacken oikein on, tuolta löytyy kaikki tarvittava info. Myös englanniksi. ;) Sagan om Junibacken

Sara